maanantai 27. heinäkuuta 2015

Perkele!!!

Kelit kun on olleet sitä sun tätä, niin reissulle kohti Joutsenoa tuli lähdettyä vasta muutama päivä ennen kisaa. Stopit tuli tehtyä Sulkavan Varvirannassa, Puumalassa ja Satamosaaressa...

 


Satamosaaresta löytyi myös yhden päivän kesä. Hienoa....

Kisan alla miehistö oli kokenut aika merkittäviä poisjääntejä, mutta paikalla vääntäytyi kuitenkin kelpo joukko seiloreita ja seiloritar. Joutsenon kisa noudattaeli perinteitä monelta osin. Lähtö Likosenlahden rännistä, jolla varmistetaan, että tuulta ei varmasti ole ja kapeassa lahdessa ja etenkin tulevassa 90 asteen mutkassa on varmasti ahdasta...



No saatiin kuitenkin hyvä lähtö allekirjoittaneen ruoripestistä huolimatta, mutta sinne ekaan mutkaan pakkautui sitten koko fleetti ja kisaaminen jäi taka-alalle porukan keskittyessä estämään törmäilyjä takatuulen työntäessä perässätulijat päälle...

 
Kunhan sieltä mutkasta lopulta päästiin irti, kevyt vire vei muutamaan veneen etumatkalle. Toisella spinnupätkällä Suur-Saimaan puolella päästiin jo purjehtimaan ja siinä kohdin otettiin paikkamme fleetin kärkikahinoissa.
 

 
Kryssilä takaisin kohti ränniä arvattiin kuitenkin jo, mitä oli luvassa. Ja niinhän se sitten menikin, että keli tilttasi siellä ja koko porukka Excaliburia lukuun ottamatta, jämähti paikalleen noin tunniksi.
 


 
Noh, siitä ei jäänyt paljon muisteltavaa, mutta minkä näille voi....
 
Seuraavaksi päiväksi oli luvassa selvästi reippaampaa keliä ja kun formaattina oli ylä-ala poiju kahdella lähdöllä, oli odotukset korkealla. Kun miehistökin oli vähän täydentynyt, niin mikäs meillä oli odotellessa lähtöpaukkua. Paukun tullessa heti piikkipaikka ja kryssillä kaula seuraaviin kasvoi hämmentävän suureksi. Kun alamäkikin meni kohtuudella molemmilla kierroksilla, niin lähtövoitto oli selviö ilman tuloslaskentaakin.
 
 
 
Toinen lähtö ammuttiin aika yllättäen ja meillä oli vielä iso alhaalla neljän minuutin kohdalla. Kiireen myötä myöhästyimme vajaat puoli minuuttia lähdöstä, mutta näytti muillekin tulevan kiire. Pienen paaratikin jälkeen otettiin jälleen paikkamme fleetin kärjestä yhdessä Sigmund-X:n kanssa, jonka vauhti oli nyt parempaa isomman keulapurjeen vaihdon myötä.
 
 
Ylämerkille syntyi aivan loistava kylki-kyljessä tilanne jossa allekirjoittaneen pokka ja lompsa ei olisi pitänyt, mutta sutenööri Damski vänkäsi meille piikkipaikan yläpoijulle hienon ajon päätteeksi. En olekaan ennen nähnyt naapuriveneen köliä pinnan alta...
 
 
Spinnu rapsakasti ylös ja kohti alamerkkiä. X sai toisesta reunasta hivenen paremman tuulen ja käänsi ensimmäisenä alamerkillä, mutta ero oli puolen minuutin luokkaa. Myös Serafia oli saanut hyvän tuulen samasta reunasta ja he käänsivät melko pian meidän jälkeen, kun meidän spinnunlasku meni pitkäksi. Sitten päästään siihen otsikon mukaiseen perkeleeseen. LÄHTÖ OLIKIN LYHENNETTY YHTEEN KIERROKSEEN!!!!!! Ajoimme kryssillä minuuttisotalla ennen kuin tajusimme tilanteen pitkältä takamatkalta saapuneen Onyxin ajaessa merkin ja tuomariveneen välistä spinnulla maaliin. X ja Serafia ajoivat vielä pitemmälle ennen käännöstä.
 
Summa summarum, mokahan oli oma, siitä ei pääse mihinkään. Lyhennyslippu oli asianmukaisesti ylhäällä. Mutta edelleen peräänkuulutan lyhennyksen perusteita, koska lyhennys ei käynyt edes mielen vieressä. Keli oli täydellinen ja kello vasta vaille kaksi. Kipparikokouksessa sanottiin, että kolmen jälkeen ei enää ammuta lähtöjä, niin voisi olettaa, ja niin osa olettikin, että kai nyt ajetaan edes koko kisa. Jos sitä ei kerran ajettu täydellisissä olosuhteissa, niin miksi siitä ei sitten kerrottu jo etukäteen..... Ei ole koskaan vituttanut minkään kisan jälkeen näin paljon. Täydellinen suoritus ja luu käteen. Siis kamat kasaan ja kotio. Heti..... Kisan voiton lisäksi samassa taisi mennä myös Saimaarankingin mestaruusmahdollisuus...
 
Kiitokset kuitenkin Markulle, Jussille, Artsille, Samulille, Anulle ja Terolle hyvästä kisasta!!
Ja tuloksethan löytyy http://www.saimaanpursiseurat.fi/ 

 


sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

Kalsan kesän meiningit

Juhannus meni perinteitä kunnioittaen Tynkkylän Lomaniemessä. Keli olo koko ajan aika lailla kohdallaan, vaikka mitään helteitä ei ollutkaan. Saderintama pysyi koko ajan näkösällä, mutta kohdalle se ei tullut. Muualla taisi olla aika lailla huonommin...

 
 
Savon Regatan pohjoiskolkkaan ei jaksanut roudata omaa venettä, mutta värväydyimme vaimon (!) kanssa sutenööri Damskin veneeseen. Lauantain kisasta meriselitykseksi riittää yksi kuva...
 
 
 
Ilta meni riekkuessa Viinijuhlilla. Sunnuntaina jaoimme Buranat ja starttasimme kahden lähdön ratakisaan. Tuuli oli jälleen kovin vaihteleva, mutta ajelimme vallan hyvin ja tuloksena oli sijat 1 ja 3 ja yhteistulokseksi 2. sija. Kovin oli mukava viikonloppu, eli kiitokset Markulle ja Saaralle. Onnea Kokaneen porukalle hyvästä viikonlopusta!
 
 
Homma jatkui sitten Järvisydämessä omalla veneellä. Kisaan sain vongattua mukaan vaimon lisäksi Jussin, Antti Kaipaisen, Rikun ja kovassa s/y Karlon purjehdusopissa koulitun Anu Skytän. Tuulta oli reippaanlaisesti, mutta selvittiin kunnialla ja kaikki paikat pysyi ehjänä. Sijoitus kunniakas 5. Onnea Arille ja koko Irenen miehistölle hyvästä kisasta!
 

 
 
Järvärissä ollaan taas investoimassa reippaasti. Komeata syntyy ja eikun iso peukku! Jätkiltä ei puutu rohkeutta näinä aikoinakaan!!
 





 
Järväriin kokoontui taas eteläisen Saimaankin veneitä ja olipahan taas mukava nähdä porukka koossa. Vaikka kisailu merelle yksityyppiluokassa on herkkua, on tämä Saimaan kisailu ja yhteisöllisyys puhdasta hunajaa....
 
Kisat jatkui kauden pääkisalla, eli Oopperaregatalla lauantaina, johon oli saapunut lähes koko Saimaan purjehduskerma, kun eri luokkiin osallistui yhteensä 40 venekuntaa. Nyt saatiin jo oma vakkariporukkakin kasaan, kun paikalle vääntäytyivät allekirjoittaneen lisäksi J-P, Jussi, Riku sekä Antit J ja K. Reipasta keliä oli taas luvassa, mutta sehän sopi meille. Kuvia vaan ei ehtinyt ottaa kuin laiturilta, kun levankia sai ajaa jatkuvasti ja pianokin vaati lähes yhtenään huomiota.
 
 


 Lopputulos oli aika tyrmäävän hyvä ja ei voi kuin todeta, että jotain tässä vuosien varrella on porukkana opittu. Norppapystikin löysi tiensä meille talveksi ekan kerran. Tuloksia on nähtävillä linkistä http://www.saimaanpursiseurat.fi/
 
Mutta kaikella on tietysti hintansa. Tuuli nousi hetkittäin kympin toiselle puolelle ja ykkönen oli jo ihan vähän liikaa...
 

 

 Mutta ei hätää, Tomppa lupasi virkata sen pikaisesti kuntoon.
 
Sen verran on tämä kisailu taas maistunut, että pakkohan sitä on osallistua myös seuraavaan settiin Joutsenon Rauhassa, jossa on luvassa kahden kisan viikonloppu. Mukaan on jo lupautunut täysi poka A-luokan purjehdushenkilöitä, joten mikäs tässä on kipparin ollessa....
 
 



maanantai 15. kesäkuuta 2015

Paluu tulevaisuuteen

Niin sitä vaan veri veti Impeen. Eikä sitä nyt muuten olisi tullut lähdettyä, mutta kun neljä A-luokan narunkiskojaa ilmoitti halustaan kisata, niin mikäs minä olen hanttiin laittamaan. Ja niin lähdettiin Jussin kanssa tukevin eväin liikkeelle.


Ja siinä pikku hiljaa kohti Puumalaa kryssiessä tuntui ihan mahottoman mukavalle. Otettiin vielä jenkkavehkeistä kaikki irti, joten tunnelma ei kun parani kasari- ja ysäriklassikoita kuunnellessa....


 
Aamu valkeni luvaten hienon purjehdussään. Lounaasta 5-7 metriä, eli kryssiä oli luvassa lähes koko matkaksi ja sehän sopi meille....
 
 
 
Paukun koittaessa oltiin sopivasti viivalla ja kesän ensimmäinen spinnunnosto meni nappiin pikku rintsikoita lukuun ottamatta. Kärkipaikka otettiin jo ensimmäisellä vihreällä reiskalla ja kolmosgee osoittautui heti erittäin hyväksi valinnaksi. Jo muutaman tikin jälkeen vedettiin iso kaula muihin ison luokan veneisiin ja uskoisin, että monelle ykkönen keulalla oli ihan liikaa. Hätinvirrassa pyyhkäistiin ohi koko keskilyssistä ja lossin kohdalla kisan kärkivenekin, pienen luokan Diana, jäi jo taakse. Parkkoon tultaessa koko fleetti oli jo hämmentävän kaukana....
 

 
Tästä kryssivauhti vain parani tuulen pyöriessä 6-10 metrin välissä. Gepsi näytti vauhtia 6,4 ja 6,7 välillä ja kun pikkasen laskimme, meni seiska heti rikki. Aika messevää ja muiden mastot pienenivät silmissä...
 
Satamosaaren jälkeen käännyttiin kohti Imatraa ja spinnulla polkaistiin 9,2 solmun pohjat. Lystiä....
 
 
Maaliin tullessa ei muita sitten näkynytkään. Vene parkkiin ja terdelle seuraamaan muiden maaliintuloa...
 
 
 
 
Ja hyvinhän siinä lopulta kävi. Kiitokset sutenööri Damskille, potilas Saariselle, Karvisen Jussille ja Melasen Osmolle. Tulokset löytyy:
 
 
Ehkä meillä venekuntana on sittenkin vielä tulevaisuutta kilpapurjehduksen parissa....
 
 
 

tiistai 2. kesäkuuta 2015

Pikkuhiljaa, varovasti....

Purjehdusmotivaation pohjakosketuksen jälkeen olen pikkuhiljaa generoitunut purjeveneen omistajaksi; Ekat pari yöreissua seuran majalle tehtiin ilman isopurjetta vähän niin kuin siedätyshoitona...


Viime tiistaina sitten rävähti, kun otin härkää sarvista ja uskaltauduin Jussin kanssa seuran tiistikseen. Railakkaana tavoitteena oli, että keulapurje ei tartu kaidetolppiin ja sen varmistamiseksi kaiveltiin varaston perukoilta pienin mahdollinen keulapurje....


Saavutimme tavoitteen ja kokemus oli muutenkin positiivinen kelin ollessa kohdallaan, joten varovainen toivo elää, että homma uusitaan tänään.


Samalla olen myös aloittanut yhdistetyn aivopesun ja sukupolvenvaihdoksen, kun olen pakottanut pojan mukaan. Ja kyllähän se kampi jo pyöri ja ennen lähtöä ilmoitti vielä kuuluvaan ääneen kaikille, että myö voitetaan. Erinomainen asenne!! Ja mikä onkaan miehestä mukavampaa, kuin pakottaa omat harrastuksensa lapsilleen....

torstai 2. huhtikuuta 2015

Alea iacta est

Ota nyt selvää, että kummalla tavalla tämäkin pitäisi kirjoittaa, kun internetin ihmeellinen maailma tarjoaa samaa j:llä ja i:llä. Pyydän siis anteeksi heti kärkeen kaikilta latinoilta. Tai siis eihän latinot osaa latinaa... Tai siis voihan ne osata, mutta ei välttämättä...hmmm, miksiköhän latinot ei muuten puhu latinaa? Tässä sitä olisi taas Perussuomalaisille agendaa hoitaa kuntoon.......

No joo, paskanpuhuminen sikseen. Ratkaisuja on tehty kuten Caesar aikoinaan. Näillä ratkaisuilla ei kyllä ehkä ole ihan saman luokan vaikutusta maailmahistorian kulkuun, mutta meille ja etenkin minulle on. Aion nimittäin ottaa rennosti ensimmäistä kertaa sen jälkeen, kun Lindströmin Tomppa virkkasi G1:en Inferno 29:iin. Kyseisen tapahtuman jälkeen on kesän menot suunniteltu pitkälti sen mukaan, missä kisoja järjestetään. Toivon, että tällä on samalla myönteisiä vaikutuksia perhe-elämään ja golftasoitukseen. Aika näyttää...

Vakavasti puhuen kyllä varmaan radoillakin edelleen esiinnytään, mutta vain makean veden puolella ja ilman erityisiä menestystavoitteita. Tarkoitus olisi nimittäin saada uutta verta ajettua sisään tasoituspurjehduksen ihmeelliseen maailmaan ajatuksella, että tämä ikuinen ongelma poistuisi ennen kipparin hermojen lopullista pettämistä. Päätös on kuitenkin perustunut pitkälti siihen, että 36.7 -fleetin taso on tänä päivänä sitä luokkaa, että sinne on turha mennä alimiehityksellä voimistelemaan. Ja toisaalta, kun on joskus päässyt maistamaan sitä herkkua, että koko miehistö toimii kuin sveitsiläinen kello ja vene kulkee maksimia, on aika vaikea tyytyä puolittaisiin suorituksiin.
Ihan hirveästi ei varmaan kuitenkaan tarvitse suostutella, että lähtisimme ydinporukalla jonkin 36.7:an miehistöön kisaamaan, mutta se on sitten jo toinen tarina...

Virmasen sanoin, näillä mennään. Katsotaan sitten vuoden päästä, josko tilanne olisi sellainen, että voisimme tehdä väkevän paluun merenelävien pariin.....






sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Pyromaani palaa rikospaikalle


Pitihän se palata. Vaikka nostopäivän 5.10. jälkeen en siellä ollut kertaakaan käynyt ja näky oli ihan sen mukainen. Vähän kuin purkki olisi ajautunut rantaan omia aikojaan. Maha vaan oli niiiiin täynnä koko touhua...

Eikä tämä johtunut paskoista suorituksista, päin vastoin. Ei ole mitään syytä, etteikö ensi kesänä oltaisi taas vähän parempia; ajoimme kaikissa 36.7 -skaboissa ihan kärkijoukon vauhtia, mutta niissä pienissä jutuissa, joita muut hankaavat viikoittain, jäätiin jälkeen. Ja se ainoa Saimaan kisa oli myöskin ihan hemmetin hyvä suoritus. Meren kisakesä kuihdutti porukan pieneksi, mutta kaikki kiitokset ydinryhmälle. Se jaksoi painaa loppuun saakka...

Toinen merikeikka oli kaikkinensa paska reissu muuten kuin itse kisan osalta. Niitähän piti alun perin olla kolme, mutta ajauduttiin tilanteeseen, jossa vonkaamisessa tuli raja vastaan ja hanskat oli vaan lyötävä tiskiin. Siihen päälle siirtojen järjestäminen, kun oma aika vaan ei riittänyt. Kruununa sitten vielä pohjakosketuksessa ruttuun ajettu köli. Paklaamisella selvitään, mutta hommaa on keväälle luvassa. Tämän kaiken seurauksena ajauduin jo myyntipalstojen moottoriveneosastolle ajatuksella, että jatkossa painelen liuussa kisapaikalle, vonkaan itseni johonkin veneeseen gastiksi ja muuten keskityn puhtaasti retkiveneilyyn. Jo loppuu varustamon ylläpito....

Syvissä vesissä uimisen jälkeen on kuitenkin jo alkanut löytyä joku ajatus tulevasta. Pitää kulkea arkirealismi edellä. Katotaan nyt, mikä miehistön ydinryhmän ajatus on, mutta ne etenkin kevättalvisin mieleen pyrkivät kisaohjelmat rutataan tänä vuonna roskiin heti alkajaisiksi ja julkinen kysymys kuuluu, että kisaillaanko ja jos kisaillaan niin missä ja miten paljon. 36.7 kisasirkus kiinnostaa edelleen, mutta ainakin Suursaaren kierto jätetään varmuudella väliin; on perin kuluttava kisa niin miehistön kisainnolle kuin kalustollekin. Muiden kisojen osalta tilanne selvinnee keväällä, mutta siihen saakka pidän pään tyhjänä ja avoimena ehdotuksille. Sitoutuminen johonkin toiseen veneeseenkään ei kuulosta pöllömmältä. Kyllä ne kisapurjeet varastossa säilyy....

Vapatelineet voisi kyllä hommata takakaiteeseen....

tiistai 14. lokakuuta 2014

Vannomatta paras

Vaikka pyhästi vannoin, että tällä kertaa en saata itseani kiusaukseen, kavereiden painostama löysin itseni kuitenkin taas väijymästä virtuaalituulia. Lähes yhtä kiduttavaa hommaa, kuin Haukilahden maalipläkässä....