tiistai 11. helmikuuta 2014

Kausi 2014




Alkaa pikkuhiljaa selvitä myös nuo ensi kesän kuviot. 36.7 -fleetti on tehnyt hienoa taustatyötä ja yhteistyökuvio X-35 köörin kanssa lienee julkaistavaa tavaraa. Eli ensi kesän kolmekuusseiskojen mestari ratkaistaan pitkälti ratakisoissa, joita ajetaan yhdessä X-35 veneiden kanssa, mutta toki omina lähtöinä. Viikonloput ovat 24.-25.5., 16.-17.8., 30.-31.8. ja 13.-14.9. Lisäksi tuohon kattaukseen pitää luonnollisesti lisätä SSSR, mutta luokasta ei vielä ole tietoa. Toivottavasti se on oma luokka, mutta aika näyttää. Orsikirjaa tuskin kaikki ovat halukkaita hankkimaan. HTR oli myös vähän mietinnässä, mutta näkyy olevan päällekkäisyyttä.

Venepaikka-asiakin tuntuisi olevan kunnossa ja viimeisen tiedon mukaan Arwen ja First Lady viettävät alku- ja loppukesän vierekkäin Hoskilla. Hieno homma!!!

Myös viikkotreenit näyttelevät ensi kesänä isoa roolia 36.7-köörin toiminnassa, mutta meidän venekunta joutunee antamaan tässä kohdin tasoitusta.

Tällainen ohjelma vaatii väkisinkin myös miehistövärväystä, mutta työtä senkin eteen on jo tehty ja toivottavasti jokaiseen kapinaan saadaan se 8 ukkoa mukaan. Myös purjepuoleen on jälleen panostettu ja Tomppa tekaisikin meille uutukaisen G3:n.


Eikä tarkoitus ole lähteä pyytelemään anteeksi, vaan haastaa luokan kärkiveneet ihan tosissaan. Tämä lienee nyt se meidän v. 2006 alkaneen kehityskäppyrän huippukohta ja jos homma lorottaa lahkeelle, pitää vain todeta, että ei meistä sitten koskaan mitään purjehtijoita tullutkaan... Tai sitten laitamme kaiken sen jättöreunan piikkiin...

Kaiken kaikkiaan tuntuu, että luokka menee hyvin eteenpäin ja toivottavasti tällä on merkitystä myös niille, jotka harkitsevat veneenvaihtoa...

Niin ja Saimaa; jos tuo ohjelma toteutuu, saattaa Saimaan kisailu rajoittua kotikulmille, eli Järväriin ja Oopperaan. Lomakausi siellä toki vietetään. Toivotaan vielä, että etenkin viime kaudella harmaita hiuksia, hihojen palamista, pelihousujen repeilyä ja muutakin vitutusta aiheuttanut ongelma saadaan vihdoin kuntoon. Ainakin kaikki sen eteen on nyt tehty....